sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Viininpunainen kaulakoru

Memory wiren lisäksi olen hautonut kaapissa tuollaisia mutkikkaita, hopeanvärisiä putkihelmiä. Oikeastaan olisin halunnut tähän viininpunaisia ja valkoisia makeanvedenhelmiä, mutta hukka oli vienyt valkoiset helmet. Tai no, löytyihän ne kun koru oli valmis... No, nyt korussa on sitten viininpunaisia makeanvedenhelmiä, valkoisia marmorisiruhelmiä, kirkkaita siemenhelmiä ja noita putkihelmiä. Koru on tehty vaijeriin ja siinä on kiinnityshelmillä kiinnitetty rapulukko. Loppujen lopuksi olen aika tyytyväinen siihen, että niitä valkoisia makeanvedenhelmiä löytynyt, koska tuo marmori tuo koruun mukavaa epäsäännöllisyyttä.

Lilaa ja metallia

Mulla on pitkän aikaa ollut kaapissa memory wirea, mutta jotenkaan en ole saanut tehtyä siitä mitään. Halusin laittaa siihen pieniä helmiä, satunnaisesti sitten isompaa. Meinasin myös laittaa tähän tumman liiloja keraamisia helmiä, mutta jotenkin ne näyttivät liian.. liiloilta. Halusin kuitenkin enemmänkin metallihelmet pääosaan. Nyt korussa on pieniä liiloja lasihelmiä, kirkkaita siemenhelmiä, erilaisia antiikkihopeoituja metallihelmiä sekä metalliset riipukset.

Rannekoru hoitajalle

Mun tyttäreni vaihtaa pian hoitopaikkaa ja hän halusi tehdä vanhalle hoitajalleen lahjaksi rannekorun. Yhdessä tuumin mietittiin, minkä värisiä vaatteita hoitaja käyttää ja sen perusteella neiti sitten halusi tehdä korun mustista fasettihiotuista helmistä ja pinkeistä kivihelmistä. Koru on tehty siimaan (siihen on nelivuotiaan helpompi pujotella kuin vaijeriin) ja lukkona on rapulukko ja pieni pätkä ketjua pituuden säätämiseksi. No joo, pakko tunnustaa, että kyllä mä tekemisessä sen verran autoin, että kiinnitin lukon ja ketjun..

Ja kyllä, mulla on lupa julkaista toisen tekemän korun kuva omassa blogissani, neiti oli suorastaan innoissaan kun hänelle selvisi, että joku voi googlettaa hänen tekemänsä korun. :-D

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Metsäinen solmukoru

Taannoin tuli taas täysi vuosi ikää lisää ja sen kunniaksi sain siskoltani ihanan korukirjan. Ensimmäinen kirjasta ideoitu koru valmistui tänään. Materiaaleina korussa oli metsäisen vihreä puuvillanyöri sekä sekalaisia ruskeita helmiä. Lisäksi kaksi hopeoitua tuplarengasta, hopeoitu rapulukko sekä pätkä hopeoitua ketjua pituuden säätämistä varten. Nyöri on sen verran paksua, että mulla ei ollut kovin suurta valikoimaa helmiä, joita voisin käyttää, mutta oikeastaan tuo ei mun mielestä muuta vaatinutkaan.

Tein korun niin, että pujottelin nyöriä tuplarenkaiden välillä niin, että välille tuli aina  jonkun verran (n.4-7) helmeä. Päättelin korun solmimalla ja sen jälkeen tulikin vaikein osuus, eli solmujen tekeminen. Mun perfektionistin silmäni olisi halunnut, että kaikki nyörit ovat yhtä kireitä tai löysiä ja solmut täysin symmetrisiä. No, ehkä se ei tarvitse olla ihan niin. ;-)

Kaiken kaikkiaan mun mielestäni kiva koru ja varmasti tulen tekemään tällaisen vielä ainakin turkoosina.


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Punaista marmoria

Halusin tehdä itselleni hieman juhlavamman kaulakorun. Ajattelin jotain vadelmanpunaista, mutta en sitten millään löytänyt siihen helmiä. Kirkkaanpunaista siis. Tarkoituksena oli tehdä kolmirivinen koru, arvoin sitä, että teenkö siitä hyvin lyhyen vai niin, että edestä ne kerrokset "laskeutuvat" niin, että alin on pisin. Olin jo ajatellut tekeväni tuollaisen laskeutuvan, kunnes tarviketilaus tuli. Joopa joo, olin kyllä tilannut kolmiriviset korunjakajat ja putkilukot, mutta tilaamani helmet olivat niin suuria, että niitä sai tuohon vain kaksi riviä.. Päädyin siis kaulapantamalliin. :-D Eipä tuo muuten haittaa, mutta noista putkilukoista mun sitten täytyi napsaista keskimmäiset lenkit pois ja jos korua tarkkaan katsoo, niin kyllähän sen huomaa. En kuitenkaan ehtinyt alkaa enää uusia lukkoja tilaamaan, koska tarvitsen korua piakkoin. No, nyt sitten helmiä olikin sen verran, että sain tehtyä vielä rannekorun, korvakorut ja nilkkaketjunkin.

Materiaaleina näissä siis punainen marmori, hopeoidut korunjakajat, hopeoidut putkilukot, koruvaijeri, kiinnityshelmet, kirkkaat siemenhelmet ja strassirondellit. Nilkkaketjussa on s-lukko ja korvakorujen lukot ja korupiikit ovat hopeoituja. Kaulakorun riipuspohja on hopeoitu ja ja siihen on liimattu helmiäiskapussi.

Jaaha, en sitten saanutkaan tätä kuvaa julkaistua ennen korujen käyttöä. Eli nyt kun korut ovat olleet käytössä, niin sen verran miinusta, että tuo kaulakorun putkilukko aukesi muutaman kerran illan aikana. En sitten osaa sanoa, josko se johonkin toiseen koruun olisi pitävä vaihtoehto tai olisiko toisenlainen putkilukko ollut pitävämpi, mutta ehkäpä seuraavan kerran tällaista "kaulapantaa" tehdessäni valitsen jonkun toisenlaisen lukon.


perjantai 17. kesäkuuta 2011

Mansikanpunaista

Mulla oli jäänyt yli jonkun verran punaista kiveä, olisko jadea. Ei pysty muistamaan.. Halusin tehdä niistä nilkka- ja rannekorut.  Mulla oli myös pitkään ollut käyttämättä tuollaisia antiikkihopean värisiä sydänlinkkejä. Niistä siis jotain kivaa. Linkitin hopeoidulla kuparilangalla noi sydänlinkit, helmissä on myös antiikkihopeoidut helmihatut. Lukot on hopeoidut rapulukot ja vastakappaleina tuplarenkaat. Molemmissa vielä perhosriipukset. Sen verran taitaa vielä olla noita punaisia helmiä, että saisin tehtyä niistä tuohon vielä kaulakorun, joskin takaosaan täytyy laittaa ketjua.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Dinosaurus

Mun ipana on Dinojunansa katsonut. Dinot on kova sana, joten pitihän ipanan nyt dinokoru saada. Halusin kuitenkin tehdä korun, jota voi käyttää myös ilman riipusta tai vaihtaa jonkun toisen riipuksen, joten riipus on tuossa erillisenä, kiinnitettävissä rapulukolla. Neiti itse valitsi nuo fuksianväriset helmet mun varastoista ja valkoiset kukat oli kanssa ihquja. Koru on tehty siimaan, vaikka tarkemmin ajateltuna, olisi sen voinut vaijeriinkin varmasti tehdä. Siiman valitsin ihan turvallisuussyistä, katkeaa kuitenkin tarvittaessa helpommin kuin vaijeri, mutta toisaalta, kyllä siitä vaijeristakin kiinnityshelmet pettäisi jos niikseen tulee. Eli korussa on siimaa, kiinnityshelmillä kiinnitetty rapulukko ja vastakappaleena rengas, fuksianvärisiä kivihelmiä (en muista mitä), simpukankuorikukkia, niiden sisällä vaalean lilat lasihelmet ja kirkkaita siemenhelmiä, siemenhelmiä myös fuksianväristen helmien välihelminä. Riipuksessa hopeanvärinen välirengas ja rapulukko.


Kesäkoru

Muutama koru on tullut tehtyä, nyt eilen uusimpana Ipanaiselle koru ja itselleni kesäkoru. Ostin taannoin kaksi puna-valkoruudullista paitaa ja lisäksi mulla on jotain lilaan vivahtavia paitoja ja paitoja, joissa on pinkkiä. Halusin sitten kesäisen korun, jota voi käyttää noiden kaikkien kanssa. Tarkoituksena oli tehdä koru, jossa on monta "ketjua", siis sellainen, jossa riippuu ketjuja eri korkeuksilla. Ääh, en mä osaa selittää.. No, tein sen ensimmäisen osan ja totesin, että tämä on tässä.

Korun päissä on pätkät hopeanväristä ketjua, sitten vaan erilaisia ja -sävyisiä punaisia helmiä sekalaisessa järjestyksessä. Välissä valkoisia pieniä lasihelmiä, välillä pieniä, hopeanvärisiä rondelleja. Tuo helmiosuus on koruvaijeriin tehty ja vaijeri on kiinnitetty ketjuun kiinnityshelmillä, lukkona korussa on rapulukko. Kuvan taustana on toinen mun ruutupaidoista. :-D

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kulkukorttinauha

No niin. Kaverini kaipaili kulkukorttinauhaa, jotain vähän muuta kuin sellainen naru. Sellainen siis, väreiksi tuli musta ja lime. No kun mulla oli niiiin kivoja hopeanvärisiä möykkyjä niin piti sitten niitäkin vähän laittaa sekaan. Materiaaleina tässä siis musta opaakki, limen värinen kivi (ei pysty muistamaan mikä), kirkkaat siemenhelmet sekä hopeanväriset möykyt. Koru on tehty koruvaijeriin ja lisäksi on käytetty hopeanvärisiä kiinnityshelmiä ja kaksi hopeanväristä rengasta, joihin on kiinnitetty avainrengas.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Blogikielto.

Jostain syystä en ole päässyt omiin blogeihini. Tulkitsen sen niin, että jopa mun blogit ovat tajunneet, että mulla on ollut miljoona muuta asiaa tehtävänä enkä olisi millään ehtinyt bloggailla. :-D Eli en ole päässyt kirjautumaan lainkaan. No, nyt kiireet helpottaa. Jonkun verran olen koruja saanut tehtyä, enköhän mä lähipäivinä saa niitä tännekin laitettua!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Linkitettyjä nugetteja.

Täällä oli jo aiemmin esillä vaijeriin tehty koru valkoisista nugeteista. Nugetteja jäi jokunen yli ja niistä tein linkitetyn korun. Metallirenkaat on irroitettu ketjusta, siitä samasta mitä on "kevättä rinnassa"- korussa. Lisäksi rapulukolla kiinnitettynä pari riipusta, riipuksia voi sitten vaihdella mielensä mukaan. Lukoksi salpalukko.


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Laavakiveä ja makeanvedenhelmiä.

Mistä tämä alkoi. No, tässä blogissa aikaisemmin esitellystä vihreävalkoisesta korusta. Josta sitten poiki tilaus, sama koru mustavalkoisena. Siihen materiaaleja tilaillessani juolahti mieleeni ajatus yhdistää valkoista makeanvedenhelmeä ja laavakiveä. Nyt sitten sain materiaalit tilattua, mutta en enää halunnut tehdä kolmatta ihan samanlaista korua, joten pienillä muokkauksilla korusta tuli tällainen.

Materiaaleina tässä on Koruvaijeri, ketju, kiinnityshelmet, hopeanväriset välihelmet, papukaijalukko, strassirondellit, hopeanväriset nugetit, kukkahelmihatut, laavakivi ja makeanvedenhelmet.

Tästä tuli heti yksi mun lempikoruistani. Koru on melko lyhyt, eli sopii sen puolesta paidan kuin paidan kanssa. Tykkään tuosta yhdistelmästä kovasti.



Kevättä rinnassa

Kyllä se kevät sieltä tulee. Havaitsin sen jo viime tilausta tehdessäni. Tilasin yhteen mustavalkoiseen koruun laavakiviä ja tilasin sitten samalla vähän reilummin. Sitten huomasin nuo ihanat kukkaset. Niitähän oli pakko saada. Pari laavakiveä jäi uupumaan, koska kyllähän mä nyt vielä tuollaiset kukkakorvikset tarvitsen! No, seuraavassa tilauksessa sitten, kukkia kyllä jäi muutama, että saan vielä korvakorutkin.

Näissä koruissa materiaaleina noita simpukankuorikukkia, laavakiveä, soikeaa ketjulenkkiä, pyöreitä renkaita, "renkaiden kiinnityspaloja" (mitähän ne oikealta nimeltään olivatkaan....) papukaijalukko, salpalukko ja hopeoitua metallilankaa.

Rannekorun kukkariipus on kiinni papukaijalukolla. Tein tuollaisen hyvin neutraalin ketjun pyöreistä renkaista, joten voin siihen sitten aina vaihtaa mieleiseni, kaulakoruun sopivan riipuksen.


 

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Hups.

Joo-o. Ystäväni tilasi minulta pari korusettiä. Ensin rannekorut ja korvakorut, mutta päättikin sitten haluta myös kaulaketjut. Sanoin, että voi ottaa aikansa, koska kädet ei edelleenkään (alkaa jo siepata) ole siinä kunnossa, että ainakaan mitään linkitettyä ketjua saisi aikaan. Päätin kuitenkin tilata tarveaineet valmiiksi.

Tänään sitten tuli postissa paketit ja pakkohan oli sitten niistä ihanuuksista väsätä rannekorut ja korvakorut, enempää ei pystynyt. No, koruista saatte kunnon (niin hyvät kuin mä osaan) kuvat, kunhan koko setit ovat valmiit, mutta mutta... todellakin, tilausta tehdessäni tarvitsin tavarat kahteen kaulaketjuun, kahteen rannekoruun ja kaksiin korvakoruihin.

Joku voisi sanoa, että ihan vähän karkasi mopo käsistä.



No, tästä se toivottavasti sitten taas lähtee. Eräälle ystävälleni on jättiprojekti "rimpsukkeet" työn alla. Se nyt ei ole mitenkään kiireinen, kunhan ensi jouluksi.. Sitten nämä kaulakorut ja sitten paljon paljon keväisiä ihanuuksia. Ja jos joskus lakkaisi tuo lumentulo ja tulisikin kevät ja sitten kesä, niin sittenhän olisikin aika taas käyttää mun suosikkikorujani, eli nilkkaketjuja. Ja niitähän ei ole koskaan tarpeeksi.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kaulakoru, rannekoru vai molemmat?

Edelleenkään ei korujen tekeminen onnistu, mutta löysinkin koneeltani pari kuvaa eräästä korusta, jonka tuossa taannoin tein. Idea oli erään ystäväni korusta, eli pitkä kaulakoru, josta saa irroitettua pätkän. Pätkästä tulee rannekoru ja lopusta vähän lyhyempi kaulakoru. Kai näitä on ollut jo ties miten pitkään, mutta mulle tämä oli uusi juttu. Siispä piti tilata magneettilukkoja. Mulla oli varastossa paljon rodoniittia, jota ei jostain syystä ollut tullut käytettyä. Tai sitten sitä oli liikaa..

No, oli miten oli, niistä syntyi koru.Tai kaksi korua, miten vaan. Materiaaleina rodoniitti, koruvaijeri, kiinnityshelmet, kaksi magneettilukkoa, antiikkihopeoituja metallihelmiä ja kirkkaita siemenhelmiä.


maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tuijottelua

Joopa joo. Viime viikonlopulle oli suunnitelmissa korujen tekemistä ja kuvaamista. No nyt ei mennyt suunnitelmat ihan putkeen, olen nimittäin ollut ja olen edelleen kipeänä. Eli en ole tätä blogiani suinkaan unohtanut, vaikka päivitystä nyt saadaankin odottaa. Tällä aikaa koitan rohmuilla ideoita..

Tämän blogin lukijoista, satunnaisistakin, varmasti monet tekevät koruja? Oletteko huomanneet itsessänne sellaista, että jäätte tuijottamaan ihmisten koruja? Muka vaivihkaa tuijottelette ihmisten korvia, käsiä tai kaulaa? Mulle on joskus käynyt niin, että olen nähnyt jollain mielenkiintoisen korun ja jäänyt katselemaan sitä, toteutustapaa, helmiä, ideaa, materiaaleja. Olen saattanut ajatuksissani jopa kumartua vähän lähemmäs katsomaan... Ja sitten nolona huomannut, että olen tosiaan tuijottanut. Pitkään. Ja perään pyydellyt anteeksi ja yrittänyt epämääräisesti selitellä tunkeiluani koruharrastuksella. Saattaa olla toiselle pikkuisen kiusallista kun joku, mahdollisesti puolituttu jää toljottamaan kaulaa. Nykyään sitten tällaista välttääkseni yleensä heti kysyn, saanko katsoa tarkemmin, noin harrastusmielessä. :-D

perjantai 25. helmikuuta 2011

Valkoisia nugetteja.

Olen ollut jotenkin arka käyttämään nugetteja koruissa. Muutenkin olen hirveän tarkka symmetriasta. Nyt kuitenkin helmiä tilaillessani näin hauskannäköisiä valkoisia nugetteja. Tai ovatko nuo edes nugetteja, tuollaisia möhkäleitä.

Olin myös ostanut paidan, joka huusi kaverikseen korua. Halusin tehdä korun, jossa on hieman isompi lukko niin, että lukko voidaan pitää etupuolella ja siihen saa halutessaan kiinnitettyä riipuksia. Riipukset ovat kiinni rapulukoilla, joten ne voi ottaa pois tai vaikka laittaa toiseen kaulakoruun.

Näistä sitten syntyi kaulakoru, jossa näitä möhkäleitä, tummanharmaita helmiäisrenkaita, punaisia pieniä lasihelmiä ja antiikkihopeoituja metallihelmiä sekä kiinnityshelmiä. Koru on tehty vaijeriin ja siinä on antiikkihopeoitu salpalukko.

Mustavalkoinen.

Täällä on näytillä vihreävalkoinen kaulakoru. Erästä naista miellytti korun malli ja idea, mutta ei väri. Siispä helmiä tilaamaan. Materiaaleina makeanvedenhelmi, onyx, hopeoidut metallihelmet, kirkkaat siemenhelmet, koruvaijeri, hopeoitu säätöketju ja rapulukko. Tuloksena kaulakoru ja rannekoru.

Mielestäni nämä olivat kauniita, haluaisin tehdä samanmoiset laavakivestä ja makeanvedenhelmistä, ikävä kyllä unohdin viimeksi tilata noita pienempiä laavakiviä. Isompia on kyllä ja ne kummittelevat pahvilaatikossaan ja odottelevat, että saisivat seurakseen pienempiä..


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Turkoosi kaulanauha

Aivan liian kauan on taas mennyt viime kirjoituksesta. Olen kyllä tehnyt koruja, mutta jotenkaan en ole saanut niitä tänne asti. Tänään kuvasin pari korua ja olisin halunnut kuvata ja laittaa tänne näytille uuden suosikkikoruni, mutta en löytänyt sitä mistään. Höh. No, kyllä se taas jossain vastaan tulee, joten tulette varmasti näkemään senkin.

Nyt kuitenkin turkoosivärjättyä howliittia, harmaita siemenhelmiä, antiikkihopeoituja metallihelmiä ja rondelleja, koruvaijeria, salpalukko ja kiinnityshelmiä. Ja tyttö. Tämä koru on tarkoitus pitää lukko etupuolella. Eli vaijeriin on kiinnityshelmillä kiinnitetty lukko, sitten pujoteltiin erilaisia helmiä, loppuun taas tyttöriipus ja lukko. Täytyy myöntää, että vähän harmittaa, koska mielestäni tämä on yksinkertaisuudessaan kaunis koru, mutta minulla ei vaan ole mitään käyttöä sille, ei mitään minkä kanssa se sopisi. Pitääkö tässä mennä vaateostoksille?

maanantai 24. tammikuuta 2011

Pinnikoru

Ystäväni pyysi minua tekemään kaulakorun, jonka riipus on pinni. Ei hiuspinni, vaan joku laskuvarjon pakkaamiseen liittyvä pinni. Kuulemma laskuvarjohyppääjillä usein on pinnistä tehty koru, mutta ystäväni ei ollut mieleistään löytänyt, joten sellainen piti sitten tehdä. Ja tietty myös yhteensopiva nilkkakoru.

Materiaaleina oli antikkihopeoitua metallia, hopeoitua metallia ja makeanveden helmiä. Noi punaiset on ehkä kauneimman värisiä helmiä, joihin olen törmännyt, ikävä kyllä en ole niitä enää nettikaupoissa nähnyt.

Korut on tehty jo... aikaa sitten, mutta nyt ystäväni oli ne mulle kuvannut joten tänne näytille siis. Ja kas kas, taas on koruja esittelemässä jokseenkin esittäytymishaluinen neiti, prinsessa Kurnu.




maanantai 17. tammikuuta 2011

Lila nilkkaketju

Tämän korun tein ystäväni pyynnöstä. Hän halusi punaisen kaulakorun, punaisen nilkkakorun ja lilan nilkkakorun. Aikamme mietittiin ja pähkittiin, käänneltiin ja väänneltiin ja lopulta päädyttiin siihen, että liloista foliohelmistä tulee tällainen "riipus"nilkkaketju. Mä olen itsellenikin näitä riipusnilkkaketjuja tehnyt pari ja tykkään. Tai oikeastaan tykkään yleensäkin nilkkaketjuista ja mielellään näyttävistä sellaisista.


Tarkkaan en enää materiaaleja muista, mutta sanoisin, että antiikkihopeoitua ketjua ja helmiä, hopeoitua kuparilankaa, pari tuplarengasta ja hopeoitu lukko. Näiden kaikkien tekeminen oli mukavaa, ensimmäiset korut, olivat ensimmäiset korut jotka multa ns. tilattiin.



Kissaakin kiinnostaa....


maanantai 10. tammikuuta 2011

Sydän

Mua on jo pitkän aikaa kiinnostanut kokeilla kieputtamista. Siis johonkin malliin kieputellaan hopeoitua lankaa ympärille. Lauantaina sitten tuli se inspiraatio ja aikaakin. Mä oletin, että tämä on tällainen nopea homma, mutta toisin kävi... Muotoilin ensin 0,8mm hopeoidusta kuparilangasta sydämen ja kieputin ympärille 0,4 mm hopeoitua kuparilankaa. Hmmm... ihan kiva, mutta jos siihen laittaisi koristeeksi muutaman helmen? Kirkasta siimaa, pieniä lasihelmiä ja muutama valkoinen ja hennon vaaleanpunainen makeanvedenhelmi. Helppo homma? Eeeeeei. Nyt tää ei ole symmetrinen. Tohon vielä vähän. Tuosta puuttuu vielä. Lopulta siima jäi lyhyeksi joten oli pakko solmia siihen kiinni lisää. Ja kun nuo solmut siimassa ei ole mun mielestäni tarpeeksi luotettavia, niin ajattelin nohevana liimata vielä ne solmut. Paitsi että mun pikaliima ei ollutkaan pikaliimaa. Paitsi silloin kun se liimautui mun sormiini kiinni. Apuaaa..... No, mun mielestäni lopputulos oli kuitenkin ihan nätti ja ehdottomasti jatkojalostuksen arvoinen viritelmä. Tuossa sydämessä on rapulukko, koska suunnitelmissa on tehdä jossain vaiheessa vielä tummanharmaa kaulakoru, jolloin tuota riipusta voi sitten vaihtaa korusta toiseen.

Tarvikkeina tuossa oli siis makeanvedenhelmiä, lasihelmiä, siemenhelmiä, tuplarengas ja rapulukko, 0,8 ja 0,4 mm hopeoitua kuparilankaa ja kirkasta siimaa. Ja sitä surullista "pika"liimaa ja erinäisiä kemikaaleja sen poistamiseen käsistä. Muina tarveaineina pyöröpihdit, tasapääpihdit, sivuleikkurit ja sen jälkeen kun koru alkoi liimautua käsiin kiinni, lasillinen punaviiniä. Viimeinen nautittiin sisäisesti.

Kaulaketju on koruvaijeriin tehty, kiinnityshelmillä toiseen päähän kiinni rapulukko, toiseen päähän tuplarengas. Helminä samoja vaaleanpunaisia makeanvedenhelmiä ja harmaita lasihelmiä kuin riipuksessakin.



torstai 6. tammikuuta 2011

Avainnauha

Tykkään pitää avaimia kaulassa roikkumassa. Aikaisemmin olen tehnyt tumman lilan kaulanauhan avaimille, nyt halusin jotain pirtsakampaa. Siispä vaaleanpunaista.

Materiaaleina koruvaijeri, kiinnityshelmiä, hopeoidut umpirenkaat, perhosriipus, pinkkiä korean jadea, valkoista marmorisiruhelmeä, valkoista pientä lasihelmeä, kirkasta siemenhelmeä ja hopeanvärisiä metallihelmiä. Lisäksi avainrengas ja tuo lukkoklipsi, johon avainniput saa roikkumaan. Muita tarvittavia tarvikkeita olivat tasapääpihdit ja sivuleikkurit.

Kiinnitin toiseen päähän umpirenkaan kahdella kiinnityshelmellä. Sen jälkeen pujottelin helmiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siemenhelmet on aina noiden pyöreiden helmien välissä. Mielestäni pyöreät helmet näyttävät kauniimmilta, kun niiden välissä on joku pieni helmi tai rondelli. Toiseen päähän taas umpirengas, niihin avainrengas, riipus ja lukkoklipsi. Koru on niin pitkä, että sen saa pään yli ilman lukkoa.


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Rannekello

Tuunasin taas mun rannekellon. Edellinen ranneke oli linkitettyjä lamppuhelmiä, nyt jotain sirompaa ja tyttömäisempää.

Materiaaleina koruvaijeri, mansikan värinen korean jade (oh dear, toivottavasti muistan tämän oikein),  kirkkaat siemenhelmet, kiinnityshelmet sekä päällyshelmet ja lukkona salpalukko ja sen kiinnittämiseen kaksi tuplarengasta. Muita tarvikkeita oli sivuleikkurit, tasapääpihdit ja pyöröpihdit. Ilman pyöröpihtejäkin pärjää vallan mainiosti, käytän niitä vain kiinnipitämiseen kun ovat sirommat kuin omat sormet.

Kiinnitin kellotaulun lenkkiin kaksi ranteen ympäri ulottuvaa koruvaijerin pätkää kiinnityshelmillä ja piilotin kiinnityshelmen päällyshelmen sisään. Pujotin kumpaankin vaijeriin kahdeksan siemenhelmeä, jonka jälkeen toiseen vaijeriin isomman helmen. Sen jälkeen pujotin toisen vaijerin vastakkaisesta suunnasta ison helmen läpi. Vaikea selittää, harmi etten ottanut kuvia tekovaiheesta. Kiristin vähän vaijereita, tämän jälkeen kuusi siemenhelmeä ja taas samalla tavalla iso helmi, jonka läpi vaijerit eri suunnista. Kiristys ja taas siemenhelmiä. Kun tehty ketju oli tarpeeksi pitkä, päähän taas lenkki johon lukko kiinnitetään, kiinnityshelmellä kiinni ja päällyshelmen alle piiloon. Viimeiseksi ennen lukon kiinnityslenkkiä laitoin taas kahdeksan siemenhelmeä. Sen jälkeen sama toiseen päähän kellotaulua.

Saattaa olla, että vaihdan tähän rapulukon, koska mun mielestäni salpalukon kiinnittäminen ranteeseen on hieman hankalaa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Yksinkertaista ja kaunista.

Lueskellessani muita korublogeja sain idean tehdä yksinkertaisen, selkeän korun suurista metallilenkeistä ja suurista helmistä. Sopivia metallilenkkejä ei nettikaupoista löytynyt, mutta käydessäni Helsingissä satuin Charlotta-askartelutarvikekauppaan ja sieltä löytyi nämä metallihelmet. Samasta kaupasta valikoitui mukaan myös muut korun helmet.

Koru on tehty yksinkertaisesti linkittämällä helmet ja metallilenkit. Lukkona salpalukko. Materiaaleina helmien ja metallilenkkien lisäksi hopeoitua kuparilankaa ja hopeoitu salpalukko. Tarvikkeina pyöröpihdit, sivuleikkurit sekä tasapääpihdit. Ilman tasapääpihtejäkin pärjää, mutta niillä on helppo tarvittaessa suoristaa metallilankaa, se kun tuppaa joskus taipumaan myös suuntiin, joihin sen ei ole tarkoitus taipua.

Melkein karamellia.

Tämän korun tein eilen. Ensin aloin tehdä tätä turkoosivärjätystä howliitista ja makeanveden helmistä, mutta se näytti liian karkkimaiselta jopa mun silmiini. Sitten silmiin osui vihreät aventuriinit, jotka on nekin odotelleet käyttöä jo jonkin aikaa. Helppoa kuin mikä, ensin kiinnitin lukolle kahdella hopeanvärisellä kiinnityshelmellä vastakappaleeksi tuplarenkaan. Yksinkertainen rengas on kauniimpi, mutta mun mielestäni tuplarengas on varmempi, ei irtoa millään. Sitten pujottelin valkoisia makeanvedenhelmiä, kirkkaita siemenhelmiä ja vihreitä aventuriineja. Korun keskiosassa on sitten hopeanvärisiä rondelleja ja isommissa vihreissä helmissä helmihatut. Muistelisin, että nuo isommat kivet olisi akaatteja. Toiseen päähän sitten taas kahdella kiinnityshelmellä kiinni rapulukko. Koru on tehty koruvaijeriin. Varsinaisten materiaalien lisäksi tarvitsin vain pyöröpihtejä ja tasapääpihtejä.

Yleensäkin teen koruja melko edullisista materiaaleista. Hintaa tälle harrastukselle kuitenkin kertyy jonkun verran, johtuen täysin siitä, että tilauksia tehdessä hieman karkaa mopo käsistä.. Kuitenkin, jos hieman pitää malttia noissa tarviketilauksissa, niin alkuun pääsee melko edullisestikin. Hyvin harvoin minulla yhden korun materiaalikustannukset ylittää 10 €:a.


Tähän asti tehtyä.

Aloitin korujen tekemisen vuoden 2009 kesällä. Mistä idea tuli? En yhtään tiedä. En ole koskaan ollut mitenkään näppärä käsistäni, jostain vaan sain ajatuksen alkaa tehdä koruja. Tässä näytillä joitakin koruja matkan varrelta.

Tämä on yksi suosikeistani. Erilaisia liloja lasihelmiä ja antiikkihopeoitua ketjua ja helmiä. Pahoittelen kuvan laatua. Tuota korua minulla ei enää ole, joten en voi siitä enää parempaakaan kuvaa ottaa.




Tämän korun tekeminen kesti pitkään. Tai ei tekeminen, vaan idean saaminen. Tuon ruskean, nelikulmaisen kiven sain jonkun ruskean helmisekoituksen mukana. Mielestäni se oli kaunis, mutta en keksinyt, mitä siitä voisi tehdä. Riipus? Ei. Kaulakoru? Ei. Monta kertaa pyörittelin tuota helmeä käsissäni, mutta en vain keksinyt sille käyttöä. Sitten vaan juolahti mieleeni, valkoisia makeanveden helmiä ja ruskeaa kissansilmälasia. Siinähän se.





Vielä hauska kukka. Kukka on ensimmäinen harjoitelma, tehty kieputtamalla 0,8mm hopeoitua kuparilankaa. Idea tähän koruun löytyi eräästä korukirjasta.








Laitan tänne lisää kuvia, kunhan saan kuvia otettua. Edes jokseenkin julkaisukelpoisia kuvia.