sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Tähän asti tehtyä.

Aloitin korujen tekemisen vuoden 2009 kesällä. Mistä idea tuli? En yhtään tiedä. En ole koskaan ollut mitenkään näppärä käsistäni, jostain vaan sain ajatuksen alkaa tehdä koruja. Tässä näytillä joitakin koruja matkan varrelta.

Tämä on yksi suosikeistani. Erilaisia liloja lasihelmiä ja antiikkihopeoitua ketjua ja helmiä. Pahoittelen kuvan laatua. Tuota korua minulla ei enää ole, joten en voi siitä enää parempaakaan kuvaa ottaa.




Tämän korun tekeminen kesti pitkään. Tai ei tekeminen, vaan idean saaminen. Tuon ruskean, nelikulmaisen kiven sain jonkun ruskean helmisekoituksen mukana. Mielestäni se oli kaunis, mutta en keksinyt, mitä siitä voisi tehdä. Riipus? Ei. Kaulakoru? Ei. Monta kertaa pyörittelin tuota helmeä käsissäni, mutta en vain keksinyt sille käyttöä. Sitten vaan juolahti mieleeni, valkoisia makeanveden helmiä ja ruskeaa kissansilmälasia. Siinähän se.





Vielä hauska kukka. Kukka on ensimmäinen harjoitelma, tehty kieputtamalla 0,8mm hopeoitua kuparilankaa. Idea tähän koruun löytyi eräästä korukirjasta.








Laitan tänne lisää kuvia, kunhan saan kuvia otettua. Edes jokseenkin julkaisukelpoisia kuvia.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Oli vaan pakko kommentoida, kun itsekin tein ekat koruni juuri 2009 kesällä, mutta oikeastaan kunnolla harrastus otti vallan viime kesänä. Mä en ole koskaan ollut kovin taiteellinen tai luova, mutta tässä harrastuksessa onneksi kauniit helmet ja muut materiaalit tekee melkein kuin työn meidän puolesta. :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa seuraamaan! Minäkään en mitenkään erityisen luova ole, saati sitten näppärä käsistäni, mutta niin vaan näitä silti tulee tehtyjä, ja vieläpä kivan näköisiäkin, vaikka itse sanonkin.. ;-) Olisi mukava saada jatkossakin kommentteja ja ehdotuksia yms.

    VastaaPoista